Kimmo Pyykkö: Ennuslintu (2024, pronssi)
Kimmo Pyykkö syntyi Lahdessa joulukuussa 1940, keskellä talvea perheen ollessa evakkomatkalla Karjalasta kohti Kangasalaa. Lapsuusvuodet Pyykkö vietti Kangasalla, jossa rakkaimmiksi paikoiksi muodostuivat muun muassa kodin lähellä sijaitseva Korvenperän metsä, Vesijärven saaret ja Haralanharju näkötorneineen. Suinulan kansakoulussa (nykyisin Ruutanan koulu) Kimmo Pyykkö kiinnostui jo varhain luonnon tutkimisesta ja kuvaamataidosta. Läheinen suhde luontoon ja sen tärkeys on näkynyt myöhemmin kuvanveistäjän uralla sekä veistosten eläinaiheissa, muotokielessä että eri materiaalien monipuolisessa käytössä.
”Kun opin lukemaan, aloin ymmärtää missä olin. Läheisin risteys, siinä sen aikainen tienviitta ja pylvään keskivaiheilla virallinen kilpi, jossa luki Korvenperä. Tämän Korvenperä-cityn todellinen henkisen elämän keskus oli minulle Haralanharju, kävelymatkan päässä, ja sen näkötorni. Se oli Korvenperän silloinen varsinainen sielu. Näkötornin tasanteilla nukuin öitäkin ja sieltä näin kauas, paljon kauemmaksi kuin siinä lähellä Franssilassa asunut Sakari Topelius aikoinaan runoili. Hän näki Längelmäveden ja Roineen. Ne ja muu kuviteltu kaunis, kaukainen, mystinen ja kontrastinen maailma jäi ikään kuin perusvisioksi ja -vireeksi matkalleni, ja sitä maailmaa olen aina puserossani kantanut.”, Kimmo Pyykkö kuvailee.
Kimmo Pyykön lapsuudenkodin lähellä sijaitseva Korvenperän metsä muodostui rakkaaksi paikaksi, joka pienen Kimmon mielikuvituksessa oli kuin satumetsä. Siihen liittyvät muistot ovat kantautuneet Pyykön elämässä myös hänen teoksiinsa. Tervalepästä tehdyissä luontoreliefeissä, voimakkaan sinisessä värissä sekä eläinaiheissa voi nähdä yhteyttä lapsuuden merkityksellisiin luontokokemuksiin Kangasalla.
Haralanharjun upeat maisemat ovat innoittaneet taiteilijoita Sakari Topeliuksesta lähtien. Hänen runostaan ”Kesäpäivä Kangasalla” sävelletty laulu valittiin Pirkanmaan maakuntalauluksi ja on tunnettu läpi Suomen yhtenä kauneimmista kansallissävelmistämme. Kimmo Pyykön lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluivat retket Haralanharjun näkötorniin sekä yöpymiset näkötornin tasanteilla, joista avautuivat näkymät kauas siintäviin metsiin ja järviin, öiselle tähtitaivaalle sekä katselijan omiin sielunmaisemiin.
”Valitsen vaistomaisesti tekemisessäni polun, jonka mutkat eivät heti kertakatsomalla näy, eikä määränpääkään ole tarkasti selvillä. Haukat ja linnut ovat ystäviäni ja osa sielunvaellustani. Niiden avulla voin lentää.”, Kimmo Pyykkö kertoo.
Kimmon päivänä 2.8. Kimmo Pyykkö -taidemuseon 3. kerrokseen Pitkän matkan ateljee -näyttelyyn saadaan nähtäville pronssista valmistettu veistos Ennuslintu. Pyykkö kuvailee teosta seuraavasti: ”Ennuslintu ennustaa, ennusti jo 50- ja 60-luvuilla, Korvenperällä ja Haralanharjulla. Ennustus olikin enemmän, kaikki se vaistosi, kaikki se tiesi. Oli vain niistä ihan hiljaa.”
Ennuslintu (2024) on esillä Kimmo Pyykkö -taidemuseon 3. kerroksessa Pitkän matkan ateljee -näyttelyssä 2.8.–31.8.2025.
Kimmon nimipäivä 2.8. on vuotuinen Kimmo Pyykkö -taidemuseon maksuton tapahtumapäivä. Professori, kuvanveistäjä Kimmo Pyykön nimipäivän kunniaksi ilmainen sisäänpääsy taidemuseoon koko päivän la 2.8.2025 klo 11–17.
Kimmo Pyykkö syntyi Lahdessa vuonna 1940 ja kasvoi Kangasalla. Ylioppilaaksi hän pääsi vuonna 1961. Pyykkö opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa vuosina 1963–68 sekä Helsingin yliopiston piirustussalissa vuonna 1963. Hän toimi kuvanveiston opettajana Taideteollisessa oppilaitoksessa 1967–76 ja Suomen Taideakatemian koulussa (Kuvataideakatemia) 1971–77.
Lisätietoja näyttelyistä ja tapahtumista: www.kimmopyykkotaidemuseo.fi
Lisää mediakuvia löytyy kuvapankistamme.
Museolehtori-tiedottaja Julia Väisänen 0407730196 taidemuseo@kangasala-talo.fi
Kimmo Pyykkö -taidemuseo esittelee korkeatasoista kotimaista taidetta vaihtuvissa näyttelyissä ympäri vuoden. Taidemuseon pysyvässä näyttelyssä tutustutaan kuvanveistäjä Kimmo Pyykön uraan ja taiteeseen yli 60 vuoden ajalta. Vuoden 2015 alussa avattu Kimmo Pyykkö -taidemuseo sijaitsee arkkitehtuuriltaan palkitussa Kangasala-talossa Kangasalan keskustassa, 20 minuutin ajomatkan päässä Tampereelta. Kangasala-talossa toimii lisäksi konserttisali, elokuvateatteri ja ravintola. Kangasala-talo tarjoaa myös kokous-, juhla- ja ohjelmapalveluita. Meillä on Ekokompassi-sertifikaatti ja vastuullisen matkailun STF-merkki.
Ole hyvä ja täytä alla oleva lomake liittyäksesi postituslistalle. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.
© 2019 Kangasala-talo Rekisteriseloste