Jussi TwoSeven

Jussi TwoSeven on vuonna 1983 Espoossa syntynyt helsinkiläinen katutaidetaustainen kuvataiteilija, jonka taiteelliset juuret ovat graffitissa. Jussi TwoSeven kasvoi graffitikulttuurin parissa ja perinteisen graffitin vaikutus on vieläkin nähtävissä hänen teoksissaan. TwoSeven on tunnettu eleganteista ja fotorealistisista mustavalkoisista maalauksista ja installaatioista, sekä kaupunkiympäristöön tehdyistä suurista seinämaalauksista.

TwoSeven on yksi nykyhetken tunnetuimmista suomalaisista seinämaalauksia eli muraaleja tekevistä kuvataiteilijoista Suomessa. Suurikokoisia muraaleja ja katutaideteoksia on valmistunut vuodesta 2015 lähtien ympäri Suomea mm. pääkaupunkiseudulle, Poriin, Mikkeliin, Turkuun, Ouluun, Hyvinkäälle ja Mänttään. Taiteilijana hänelle on tärkeää, että esteettisen kokemuksen voi kokea katutilassa, jossa ihmiset liikkuvat.

Jussi TwoSeven on osallistunut useisiin kansainvälisiin katutaidefestivaaleihin ja sabluunataidekilpailuihin sekä tehnyt maalausperformansseja vuodesta 2010. Teoksia on valmistunut mm. Englannissa Brightoniin sekä Norjassa Osloon ja Sandnesiin.

Uusimpia julkisia teoksia ovat muun muassa viime vuonna maalatut lapinpöllöt Katajanokalle Flying Cinema -rakennuksen julkisivuun (Strix Nebulosa, 2019), karhut Otaniemen lukion julkisivussa (Otakarhu, 2019) ja kalasääkset Espoon Karakallion kerrostalojen päädyissä (Pandion Haliaetus, 2019).

Jussi TwoSeven piti debyyttinäyttelynsä vuonna 2011 Umut Kiukaksen perustamassa graffititaidetta esittelevässä Make Your Mark -galleriassa Helsingin Suvilahdessa. Hänen teoksiaan kuuluu mm. Helsingin, Vantaan ja Porin taidemuseon kokoelmiin. Hän on ollut ehdolla mm. kansainvälisen Stencil Art Prize -palkinnonsaajaksi vuonna 2019, 2016 sekä World Illustration -palkinnon saajaksi 2013. Jussi TwoSeven kuuluu Espoon Kuvataiteilijoihin ja on Helsingin Taiteilijaseuran jäsen sekä Taidemaalariliiton kokelasjäsen.

Jussi TwoSevenin kotisivut

Jussi TwoSeven Instagramissa

 

Palaa edelliselle sivulle

Jussi TwoSevenin näyttely All Is One Kimmo Pyykkö -taidemuseossa 25.1. – 17.5.2020.

Jussi TwoSeven (taustalla osa teoksesta Strix Nebulosa, 2020)  Kuva: Johanna Kangas

Kimmo Pyykkö -taidemuseossa tapahtuu

Tilaa tapahtumat sähköpostiisi
Uutiskirje lähetetään noin neljä kertaa vuodessa.

Seuraa meitä:

© 2019 Kangasala-talo Rekisteriseloste