Vallan teemaa Kangasalla – Valtaapitäviä-näyttely Kimmo Pyykkö -taidemuseossa sekä Mobilian Fenno Galleriassa

Kangasalla tutustutaan vallan teemaan kahden näyttelyn voimin, kun sekä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa että Mobiliassa avautuvat Valtaapitäviä-näyttelyt.
Buick 4D Electra Park Avenue -auto kadun varressa. Kuva: Tommi Aromaa/Mobilia

Buick oli suomalaisten johtokuntien suosiossa varsinkin sodan jälkeisinä vuosina, ja merkin asema edustusautona jatkui Suomessa horjumattomana aina 1980-luvulle saakka. Oy Wärtsilä Ab hankki tähän tehtävään vuonna 1984 kuvan Buick 4D Electra Park Avenuen. Kuva: Tommi Aromaa/Mobilia

Kimmo Pyykkö -taidemuseossa vallan teemaan tutustutaan laajasti eri taiteilijoiden tuotannon kautta. Näyttelyssä on mukana mm. seuraavat taiteilijat: Kaj Stenvall, Kim Simonsson, Tuula Lehtinen, Ilkka Väätti, Teemu Luoto, Maisa Majakka, Juhani Linnovaara, Arvo Siikamäki ja Kimmo Pyykkö. Näyttelyssä nähdään eri tekniikoin toteutettuja kuvia valtaapitävistä, kuten Urho Kekkosesta, Sanna Marinista, Napoleonista ja Kangasalla asuneesta Kaarina Maununtyttärestä. Mobilian Fenno Galleriassa on nähtävillä kahdeksan erilaista edustusautoa eri aikakausilta. Molemmat näyttelyt ovat esillä 15.6.2024–5.1.2025.

Komeat autot ja valtaapitävät ovat Suomessa aina kuuluneet yhteen. Jo 1920-luvulta edustusauton tuli olla amerikkalainen ja väriltään musta. Ylimmän poliittisen johdon perässä myös virkamiehet ja yritysjohtajat saivat käyttöönsä komeita autoja, ja valitusta merkistä ja mallista saattoi usein päätellä käyttäjän arvoaseman. Joidenkin suurimpien yritysten johtajien sallittiin tuontisäännöstelyn aikoihin hankkia yhtä komeita autoja kuin presidentillä sillä ehdolla, että autot sai lainata valtion käyttöön esimerkiksi valtiovierailujen ajaksi. Auton ja tien museo Mobilian Fenno Galleriassa avautuu 15.6.2024 sen oma Valtaapitäviä-näyttely, joka nostaa esille kahdeksan erilaista edustusautoa eri aikakausilta. Näyttely on Kimmo Pyykkö -taidemuseon samannimisen näyttelyn sisarnäyttely, ja tarkastelee samaa aihepiiriä eri näkövinkkelistä.

Kimmo Pyykkö -taidemuseossa nähdään vilauksia Mobilian kokoelman autoista, kun Kekkosen Cadillac Fleetwood Limousine 1969 parkkeeraa Kangasala-talon edustalle avajaispäivänä lauantaina 15.6. klo 14–16.

Johtokuntien suosima Buick 4D Electra Park Avenue puolestaan nähdään Kangasala-talon edustalla Lasten löytöretkiviikolla perjantaina 28.6. klo 11–15 ja Kangasalan kulttuuriviikolla tiistaina 9.7. klo 11–15.

Valtaapitäviä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa ja Mobilian Fenno Galleriassa 15.6.2024–5.1.2025

Medialle:

Mediakuvia löytyy kuvapankistamme. Huomaathan, että kuvia ei saa rajata. Pidämme median edustajille tutustumiskierroksia näyttelyyn. Otathan yhteyttä ajan sopimiseksi.

Lisätietoja:

Museolehtori-tiedottaja
Julia Väisänen
0407730196
taidemuseo@kangasala-talo.fi

Kuinka voimme auttaa?

Asiakaspalvelu ja lipunmyynti Ryhmä- ja
yritysmyynti
040 773 0148 0400 304 530
info@kangasala-talo.fi myyntipalvelu@kangasala-talo.fi

Kimmo Pyykkö -taidemuseossa tapahtuu

Ole hyvä ja täytä alla oleva lomake liittyäksesi postituslistalle. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Seuraa meitä:

© 2019 Kangasala-talo Rekisteriseloste