Kimmon päivä 2.8.2020 – Profiili -teoksen ensiesitys taidemuseossa

Kimmon nimipäivää vietetään elokuun 2. päivänä ja se on perinteisesti ollut kuvanveistäjä Kimmo Pyykön nimeä kantavan taidemuseon maksuton tapahtumapäivä. Sunnuntaina 2.8.2020 taidemuseoon on vapaa pääsy klo 11-15. Opastettu kierros alkaa klo 13.00. Tapahtumapäivänä esillä on uutta nähtävää, kun Profiili -reliefi nähdään ensimmäisen kerran.
Kimmon nimipäivä 2.8. on vuotuinen Kimmo Pyykkö -taidemuseon maksuton tapahtumapäivä.

Kuvanveistäjä Kimmo Pyykkö. Kuva: Kuvatoimisto Kuvio Oy

Yleisö pääsee tapahtumapäivänä tutustumaan ensimmäistä kertaa Profiili -teokseen. Reliefi valmistui 1969, ja se kuuluu Kimmo Pyykön (s. 1940) tuotannon ns. rautakauteen. Kauden teokset olivat lämpimän ruosteen sävyisiä, jotka rakentuivat selkeistä perusmuodoista ja muutamista yksityiskohdista. Taiteilija palasi teokseen 2010-luvulla.

“Profiili on määrätietoinen ja luja, taustat ja ikään kuin ajanpeili on monivaiheinen ja rikkonainen, kontrastina jatkuvalle linjalle ja näkemyksille”, kertoo kuvanveistäjä Kimmo Pyykkö.

Pyykön rohkea työskentelyote ja koko suomalaista kuvanveistokenttää uudistava rautatekniikka toivat nopeasti tunnustusta taidekilpailuissa ja näyttelyissä kotimaassa ja ulkomailla, sekä Suomen Arvostelijain Liiton vuosittain jakama Kritiikin kannukset -palkinnon vuonna 1968 ensimmäisenä kuvataiteilijana.

Tapahtumapäivän opastettu kierros alkaa klo 13.00. Taidemuseon pysyvässä näyttelyssä tehdään matkaa kuvanveistäjä, professori Kimmo Pyykön ateljeessa, jonne Profiili -reliefi ripustetaan. Opastetulla kierroksella tutustutaan kuvanveistäjän laajaan tuotantoon ja näyttelyn teoksiin.

Hyvä tietää

Liput > Saapumisohjeet >
Väliaikatarjoilut > Esteettömyys >
Edut ryhmille > Sijainti kartalla >

Kuinka voimme auttaa?

Asiakaspalvelu ja lipunmyynti Ryhmä- ja
yritysmyynti
040 773 0148 0400 304 530
info@kangasala-talo.fi myyntipalvelu@kangasala-talo.fi

Kimmo Pyykkö -taidemuseossa tapahtuu

Tilaa tapahtumat sähköpostiisi
Uutiskirje lähetetään noin neljä kertaa vuodessa.

Seuraa meitä:

© 2019 Kangasala-talo Rekisteriseloste