Interiöörikuva Metsätöitä -näyttelystä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Kuvassa Merja Palinin teokset Kuosisuunnittelija luonnoksia ja inspiraation lähteitä (2018–2022) ja Kuosisuunnittelun satoa (2012–2022). Kuvaaja Jussi Koivunen.
”Tämän vuoden alussa tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun aloitin teollisten kuosien suunnittelun. Olen koko työurani ajan kuvannut suunnittelemissani töissä suomalaisen luonnon monimuotoisuutta, kauneutta ja rikkautta. Suomalainen luonto on puhutellut minua monin tavoin ja töideni kautta olen saanut viedä luonnon elementtejä suomalaisiin koteihin suunnittelemieni sisustuskankaiden ja muiden tuotteiden kautta.”, Palin kertoo.
Palin on viime vuosina miettinyt, miten voi työnsä kautta tehdä luonnonsuojelutyötä. Tämän pohdinnan tuloksena on syntynyt Ikimetsä -kuosisarja vuonna 1995 perustetulle Luonnonperintösäätiölle, jonka kautta on kerätty varoja metsien suojeluun.
”Näyttelyn myötä haluan tuoda luontosuunnitteluuni ulottuvuuden, joka pohtii luonnon ja ihmisen yhteyttä myös kestävyysnäkökulmasta. Näyttelyn teema; metsä, saa rinnalleen vahvan pohdinnan luonnonsuojelusta ja meidän elintapojemme vaikutuksesta luontoon.”, Palin jatkaa.
Tervetuloa kuulemaan Merja Palinin mielenkiintoisen matkan vaiheista muotoilijatapaamiseen, joka järjestetään to 16.2. klo 17.30–19 Kimmo Pyykkö -taidemuseon toisessa kerroksessa. Tapaaminen ja näyttelyyn tutustuminen on osallistujille maksuton.
Seuraa myös tiedotusta Kimmo Pyykkö -taidemuseon muista taiteilijatapaamisista sekä kevään Lasten lauantai -työpajoista, joiden ohjaajina toimivat Metsätöitä -näyttelyn muotoilijat Merja Palin ja Nina Ruokonen. Ensimmäinen, Merja Palinin ohjaama Lasten lauantai -työpaja järjestetään la 18.2. klo 10–13.
Merja Palinin, Nina Ruokosen ja Helena Vaarin Metsätöitä -näyttely on esillä Kimmo Pyykkö -taidemuseon 1. ja 2. kerroksessa 28.1.–21.5.2023.
Ole hyvä ja täytä alla oleva lomake liittyäksesi postituslistalle. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.
© 2019 Kangasala-talo Rekisteriseloste